Liukulumikenkäilyä tunturissa

Ajovalot valaisevat jo tyhjenneen pysäköintialueen, kun saavumme perille määränpäähämme. Pysäköimme automme ja nostamme välineet automme takakontista lumiselle Ihmisen ringin pysäköintialueella. Liukulumikengät, sauvat ja reput täynnä lämmintä vaatetta ja evästä. Edessä on iltaretki Kellostapulin juurelle, Varkaankurun kodalle. Ajatuksissamme ovat pehmeät hanget, lämmin nuotiotuli ja höyryävä kaakao. Ehkäpä meillä on onnea ja saamme nähdä revontulia.

Kiristämme liukulumikenkien siteet kenkien ympärille. Ne ovat kuin lumilaudassa, mutta laudan sijasta alla ovatkin lyhyet ja leveät sukset, joiden pohjaan liimatut pitokarvat auttavat etenemisessä. Käsiimme nappaamme sauvat, jotka tasapainottavat liikkumista lumisessa ja kumpuilevassa maastossa. Suuntaamme kohti hiljaista ja lumista metsää. Lumikenkäreitti on merkitty sinisin heijastinkepein. Heijastin kiiluu otsalampun valossa ja lumikengät sukeltavat päivän mittaan sataneen pehmeän lumikerroksen alle. Pakkanen on kiristynyt iltaa kohden ja taivas on auennut. Sammutan otsalampun. Yllämme valaisevat kuu ja tuhannet tähdet.

Ilmassa leijuu hiljaisuus, vain liukulumikenkien karvoista kuuluu hento suhina, kun joukkomme etenee loivasti ylöspäin suuntaavaa polkua pitkin. Polku kaartaa ja sitten laskee, jopa sen verran, että liukulumikenkien kanssa täytyy notkistaa polvia ja hakea tasapainoa viettävässä alamäessä. Sitten taas noustaan siirrellen painoa sukselta toiselle ja hyödyntäen karvoja avuksi nousussa.

Matkamme etenee leppoisasti ja pian edessämme siintääkin jo Varkaankurun kota. Vielä pienen joen uoman vievän sillan yli ja sitten olemme perillä. Koko joukko on kuitenkin sitä mieltä, että menohaluja vielä olisi, joten päätämme suunnata pidemmälle ja korkeammalle, kohti Keskisenlaen ja Kellostapulin väliin jäävää Kellostapulinkurua.

Polku alkaa nousta hieman jyrkemmin ja painoa pitää laskea yhä enemmän jalalta toiselle. Pysymme loivassa rinteessä, emme mene lähellekään jyrkkiä rinteitä joissa voi esiintyä lumivyöryjä. Myös kädet joutuvat jo hieman töihin kun ne työntävät vauhtia ylämäkeen. Hikikarpalo jos toinenkin vierähtää pipojemme alta otsalle. Avaamme takkien kauluksia hiukan, jotta kylmä ilma viilentäisi lämpimänä hehkuvaa vartaloa.

Ponnistelumme palkitaan, kun ylämäki alkaa tasaantua ja saavumme tasaisemmalle alueelle – olemme saapuneet Kellostapulin kuruun. Vasemmalla puolellamme kohoaa jyrkästi Kellostapuli ja oikealla puolella avautuu tasaisempi Keskisenlaki. Keskisenlaen takaa erottuu laskettelukeskuksen siluetti ja etäällä edessä näkyy Kesänkitunturin eteläinen huippu.

Katseemme kohoaa taivaalle toivoen näkevämme revontulia, mutta tällä kertaa jäämme ilman värikästä luonnonnäytelmää. Kirkkaana säihkyvä tähtitaivas saa pian unohtamaan toteutumattoman haaveen revontulista. Joku bongaa haaleana loistavan linnunradan. Istumme lumihangessa tuijottaen edessä avautuvaa maisemaa mykistyneinä. Kuin sadusta.

Kun kylmä lumi alkaa viilentää pyllyjämme toppahousujenkin läpi, päätämme suunnata lämmittelemään kohti Varkaankurun kotaa. Laskemme pehmeää hankea myöten pitäen sauvoilla tasapainoa alamäen vauhdittaessa laskua. Innostus ja jännitys kuplii vatsassa, kun vauhti kasvaa holtittomaksi. Nopein ja tehokkain tapa jarruttaa on pyllähtää hankeen. Yksi pepullaan siellä, toinen täällä. Naurulta ei vältytä. Kohta opimme tekemään loivia käännöksiä antaen pehmeän, koskemattoman lumen jarrutella vauhtia.

Kodalle saavuttuamme sytytämme pienen tulen ja lämmittelemme kohmettuneita sormiamme nuotion ääressä. Kaadamme kuksat täyteen lämmintä kaakaota ja tunnemme sen hitaasti lämmittävän kehoamme. Kertaamme yhdessä alamäen aiheuttamia pyllähdyksiä ja vauhdin hurman tunteita. Kodan täyttää hilpeä jutustelu.

Pikkuhiljaa kaakao ja nuotio tekevät tehtävänsä ja kehoon laskeutuu lämmin ja rauhallinen tunne. Iloinen puheensorina laantuu ja kodan valtaa hiljaisuus. Ilmassa soi vain hiipuvan nuotion rätinä ja hiljainen poksahtelu. Liekkien hiipuessa hiillokseksi pakkaamme eväiden rippeet takaisin reppuihin ja aloitamme valmistautumisen paluumatkalle.

Kiinnitämme liukulumikenkien siteet takaisin jalkoihimme, varmistamme siteiden lukkojen tulevan oikeille puolille jalkoja ja nappaamme sauvat käsiimme. Myös paluumatkalla alamäki on ystävämme – tällä kertaa jo kesyyntyneempi yksilö. Sivakoimme kuin perinteisen suksilla reippaalla vauhdilla kohti parkkipaikkaa ja matka tuntuu kiitävän. Hetkessä saavummekin jo takaisin autolle. Hymyt huulilla, mutta pakkasilman väsyttäminä pakkaamme välineet takaisin peräkonttiin ja istahdamme autoon. Olipa upea iltaretki!

Liukulumikengät

• lumikengän ja suksen välimalli
• lyhyemmät ja leveämmät kuin perinteiset sukset
• pohjissa kiinteät pitokarvat
• yleismallin side, käytetään tavallisen kengän kanssa
• ketterät liikkua luonnossa niin ylä- kuin alamäissä
• matalan kynnyksen valinta talviseen maastoon
• käyttö ei vaadi erityistaitoja
• useita eri pituuksia, lyhyet hallittavammat, pitkät vakaammat ja liukuvammat
• helppo pakata autoon mukaan
• sauvoiksi suositellaan säädettävää mallia
• lähes huoltovapaat