Saapuminen

Helposti saavutettavissa oleva Ylläs sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Kolarin juna-asemalta ja Kittilän lentokentältä. Ylläksen tunnetuimmat alkuperäiset tunturikylät ovat Äkäslompolo ja Ylläsjärvi, jotka sijaitsevat eri puolilla Yllästunturia, 15 kilometrin etäisyydellä toisistaan.

Katso myös paikallisliikenne eli Ylläs Ski Bus

Junalla Ylläkselle

Nouse autoyöjunaan illalla esimerkiksi Helsingistä niin saavut aamulla Kolarin rautatieasemalle, josta voit jatkaa viimeiset 35 km junabussilla Ylläkselle. Junan kyytiin voi nousta myös muista reitin varrella olevista kaupungeista, mm. Tampereelta ja Oulusta.

Talvella yöjuna kulkee joka yö. Keväällä, kesällä ja syksyllä yöjuna kulkee pääsääntöisesti neljä kertaa viikossa.

Huom. Junabussi ei käy enää Palovaarassa vähäisen kysynnän takia.

Pysäköinti Kolarin rautatieasemalla

Rautatieasemalla on maksuton pysäköinti. Aseman edessä aikarajoitus on kaksi tuntia, aseman takana ei ole aikarajoitusta.

Saapuminen Rovaniemeltä

Rovaniemeltä Ylläkselle on paras kulkea omalla autolla tai taksilla, matkaa noin kaksi tuntia. Rovaniemeltä Ylläkselle bussilla kulkeminen onnistuu niinä päivinä kun juna saapuu Kolariin: Ota bussi Leville ja sieltä junabussi Ylläkselle. Vaihto-ajat voivat olla erittäin pitkiä!

Lentäen Ylläkselle

Kittilän lentoasema sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Ylläkseltä, ja matka tunturimaisemiin taittuu lentokenttäbussilla, taksilla tai minibussilla.

Lentokentän ja Ylläksen välillä liikennöi Rundgrenin lentokenttäbussi. Huomioithan, että lentokenttäbussin aikataulut julkaistaan ja avataan myyntiin seuraavalle kuukaudelle aina edellisen kuukauden 20. päivänä. Liput myy Matkahuolto.

Matkan voi taittaa kätevästi myös Ylläs Expressin Airport Express -palvelulla (talvisesongin aikana) tai paikallisella taksilla. Tarkemmat tiedot löydät kuljetusliikkeiden verkkosivuilta.

Varaa lennot painamalla kaupungin nimeä.

Suomesta Kittilään

MistäAikaViikonpäiväYhtiö
HelsinkiYmpäri vuodenUseimpinaFinnair

Suorat lennot Euroopasta Kittilään

MistäAikaViikonpäiväYhtiö
Amsterdam6.12.2026–21.3.2027Ma, suKLM
Amsterdam19.12.2026–21.3.2027La, suTransavia
Amsterdam12.12.2026–18.3.2027To, la, suTUI
Berliini28.11.2026–27.3.2027Ti, ke, la, suEurowings
Bryssel6.12.2026–18.3.2027To, la, suBrussels Airlines
Bryssel2.12.2026–27.3.2027Ke, laFinnair
Bryssel19.12.2026–11.3.2027To, suTUI
Bucharest28.11.2026–7.1.2027Ti, pe, laAnimaWings
Düsseldorf28.11.2026–27.3.2027Ti, ke, la, suEurowings
Frankfurt24.11.2026–25.3.2027Ma, ti, to, peDiscover Airlines
Kööpenhamina9.1.–23.3.2027Ti, laSAS
Liverpool12.11.2026–3.1.2027Ti, ke, to, la, suEasyJet
Lontoo12.11.2026–3.1.2027Ti, ke, to, la, suEasyJet
Lontoo2.12.2026–22.3.2027Ma, ke, peBritish Airways
Manchester12.11.2026–3.1.2027Ti, ke, to, la, suEasyJet
Milano10.1.–10.2.2027Ke, suEasyJet
Munich21.11.2026–27.3.2027Ke, laLufthansa
Pariisi13.12.2026–14.3.2027La, suTransavia
Pariisi19.12.2026–20.3.2027La, suAir France
Riika19.12.2026–27.3.2027LaAir Baltic
Taškent19.12.2026–17.1.2027La, suCentrum Air
Wien20.12.2026–14.3.2027SuAustrian Airlines
Zürich11.11.2026–22.3.2027Ma, keEdelweiss
Zürich3.12.2026–27.3.2027To, laFinnair
Zürich26.12.2026–6.3.2027LaHelvetic Airways

Rovaniemen yhteydet

Bussilla Ylläkselle

Suosittelemme etsimään bussiyhteydet ja ostamaan liput Matkahuollon Matkat-sovelluksella.

Ylläkseltä Leville ja toisinpäin

Ylläkseltä Leville voi matkustaa linja-autolla, taksilla ja autolla.

Suosittelemme etsimään bussiyhteydet ja ostamaan liput Matkahuollon Matkat-sovelluksella.

Autolla Ylläkselle

Luonnollisesti voit myös tulla Ylläkselle omalla autolla. Navigaattoriin osoitteeksi voi antaa esimerkiksi Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan osoitteen: Tunturintie 54, 95970 Äkäslompolo (joskus 95970 Kolari). Maisematietä pitkin Ylläsjärven kylältä Äkäslompolon kylälle on 15 km.

  • Etelästä Helsinki-Jyväskylä-Oulu-Kemi-Tornio saavuttaessa aja Kolariin (tie 21/E8) ja käänny Ylläsjärvelle (tie 939) tai 10 km Kolarin jälkeen Äkäslompoloon (tie 940).
  • Etelästä saavuttaessa toinen vaihtoehto on kulkea Rovaniemeltä suuntaan Muonio/Kittilä (tie 79). Kittilän keskustan jälkeen käänny Ylläsjärvelle (tie 80). Maisematietä pitkin Ylläsjärven kylältä Äkäslompolon kylälle on 15 km.
  • Pohjoisesta saavuttaessa kulje esim. Tromssa-Kilpisjärvi-Muonio-Äkäslompolo-Ylläsjärvi.
  • Idästä saavuttessa kulje esim. Inari-Sodankylä-Kittilä-Ylläsjärvi-Äkäslompolo.

Vuokra-autot

Taksi

Ylläksen ja Kolarin taksit voit varata keskuksesta puh. 020 071 800 (24 h), puhelun hinta on 1,92 €/puhelu + pvm/mpm. Ylläs-Kolari Taksit tarjoaa monipuolisen valikoiman erilaisia taksipalveluita, kuten tilataksit, erikoiskuljetukset ja edustusajot, 15 erikokoisen, nykyaikaisesti varustellun automme avulla. Saat meiltä myös paketti- ja peräkärrykuljetukset.

Taksit

Muut kuljetuspalvelut