Polkujuoksijan vinkit Ylläkselle – varusteet ja reitit

Ylläksellä sinua odottaa varsinainen polkujuoksijan paratiisi. Polkuja risteilee pitkin tuntureita ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa.

Tunturimaisemissa askel kevenee kuin itsestään ja reittivaihtoehtoja löytyy niin rauhalliselle hölkkälenkille kuin sykettä nostattavalle hikitreenille. Haastattelimme ultra- ja polkujuoksija Heli Sistoa, joka kertoo miksi Ylläs on hänelle tärkeä paikka ja antaa vinkkejä muille poluille suuntaaville. Paljastamme lisäksi kolme reittivinkkiämme polkujuoksuun sekä Helin oman suosikkipolun.

Kuvassa etualalla Kellostapuli ja taustalla Kesänki- ja Lainiotunturi
Ylläksen maisema on tunnettu tuntureistaan. Alueelta löytyy lähes loputtomasti vaihtelevaa maastoa polkujuoksun harrastajalle. Kuva: Juuso Ritari/Visit Ylläs

Polkujuoksu Ylläksellä

Kysyimme Heli Sistolta millainen hänen suhteensa on Ylläksen luontoon ja miksi Ylläs on hyvä paikka polkujuoksuun. Vastaus oli yksiselitteinen: “Ylläksen reittivalikoima on valtavan laaja ja tuntuu, että uusia tutkittavia polkuja riittää valtavasti. Reitit ja polut ovat hyvin vaihtelevia, siis sopivia monenlaiseen makuun.”

“Ylläksellä on helppokulkuisia, lyhyempiä reittejä sekä todella haastavia pitkiä polkuja. Maisemat ovat huikeat ja niitä jaksaa ihastella aina! Erityisesti pidän Ylläksen alueesta juuri kauniin luonnon, upeiden maisemien ja monipuolisten polkujen ja reittien vuoksi”, hän jatkaa.

Tämä summaa hyvin Ylläksen monipuolisuuden tähänkin lajiin. Kesäreittien lisäksi Ylläksellä on laaja, hoidettu talvipolkuverkosto, joka takaa myös talvella lajinomaisen harjoittelun jatkuvuuden.

Sisto kertoo tulleensa Ylläksen poluille ensimmäistä kertaa vuonna 2019 osallistuessaan NUTS Ylläs-Pallas -tapahtumaan ja tykästyneensä alueeseen välittömästi. Sen jälkeen hän on käynyt Ylläksellä säännöllisesti kisaamassa ja lomailemassa niin kesällä kuin talvellakin. Suosikkipoluista nousee esiin Kellostapulinkuru, joka osuu myös meidän reittivinkkien reiteille.

Kuvassa juoksija juoksee Kellostapulinkurussa polkua pitkin. Taustalla rakkakivikkoa ja pieniä koivuja.
Heli suosikkipolullaan Kellostapulinkurussa. Rakkakivikon keskellä kulki ennen pitkokset, mutta nykyään kurussa kiemurtelee kivituhkalla rakennettu hyvin juostavissa oleva polku. Kuva: Päivi Lyly

Vinkkejä polkujuoksuun

Polkujuoksuun ei yksinkertaisimmillaan tarvitse kuin sopivat poluilla pitävät lenkkarit. Pidempiä suorituksia varten on hyvä olla mukana jo hieman muutakin.

Polkujuoksijan TOP 3 varustevinkit

Siston tärkeimpiä varusteita lenkille lähtiessä on hyvät ja poluille sopivat juoksukengät ja mukavat juoksuvaatteet.

“Lisäksi pidemmälle lenkille mukaan kannattaa ottaa juoksuliivi, missä saa kätevästi kuljetettua juotavaa ja tarvittaessa jotain syötävää energiaa tai evästä. Epävakaalla säällä esim Gore-Tex-takki kulkee huomaamatta juoksuliivissä mukana sateen varalta”, hän kertoo.

  1. Hyvät polkujuoksuun sopivat kengät
  2. Juoksuliivi
  3. Varaenergiaa ja mahdolliset lisävaatteet

Ylläksellä on monta asiantuntevaa urheiluliikettä, joissa on kattava valikoima lajiin sopivia varusteita. Usein esimerkiksi sopivien juoksukenkien löytyminen vaatii vähän sovittelua ja hyvän parin löytäessään tekisi saman tien mieli ostaa kahdet.

Sisto tekee yhteistyötä Dynafitin ja Ylämäkialamäki-myymälän kanssa. Ylläs Outdoor Weekillä 2025 järjestetään Siston vetämä yhteislenkki, jossa voi samalla testata polkujuoksukenkiä ja juoksuliivejä Ylläksen Ylämäkialamäki-myymälästä. Tämä on hyvä mahdollisuus testata varusteita tositoimissa ja päästä porukalla poluille vaikka ensimmäistä kertaa.

Kuvassa juoksija tunturissa rakkakivikon keskellä polulla. Taustalla kesäinen tunturimaisema ja pilvinen taivas.
Ylläksen poluillla löytyy helppoa ja tasaista juostavaa tai vaihtoehtoisesti raskaita nousuja tunturiin ja hieman teknisempää polkua. Kuva: Eetu Leikas/Visit Ylläs

Juoksijan vinkit onnistuneeseen juoksupäivään

Miten sitten valmistautua lenkille? Siston mukaan ennen lenkille lähtöä on hyvä katsoa miltä sää ja lämpötila näyttävät ja pukea päälle sen mukaisesti, etenkin kylmään vuodenaikaan. Ylläksellä sää voi vaihdella nopeastikin ja siihen kannattaa varautua. Lenkin pituuden mukaan kannattaa varata mukaan juotavaa ja jotain energiaa.

“Hyvä vinkki on ottaa mukaan vähän jotain syötävää ja extra energiaa, ainakin itselläni usein lenkit saattavat venähtää aiottua pidemmäksi”, Sisto muistuttaa. “Reittejä kannattaa tutkia esimerkiksi netistä etukäteen, pohtia miten pitkälle haluaa lähteä ja arvioida minkä verran lenkkiin kuluu aikaa. Kännykkä kannattaa ottaa aina mukaan varmuuden vuoksi”, hän jatkaa.

Polkujuoksu aloittelijalle

Polkujuoksija itse suosittelee ensin tutustumaan helpompiin ja lyhyempiin reitteihin. “Netistä löytyy hyvin tietoja eri poluista ja niiden vaikeusasteista. Reitteihin on hyvä käydä myös tutustumassa, vaikka kävellen tai pyörällä jos mietityttää millaista maastoa on tiedossa. Ota kaveri mukaan, jos tykkäät juosta mieluummin seurassa kuin yksin”, Sisto vinkkaa.

Juoksulenkkiä voi suunnitella esimerkiksi Ylläksen sähköisen reittikartan avulla. Mittaa pituus haluamallesi reitille tai valitse valmiista reittikuvauksista sopiva lenkki. Kuva: Milla Heikkinen/Visit Ylläs

Mieleenpainuvia kokemuksia Ylläksen poluilla

Ylläksellä järjestetään joka kesä legendaarinen NUTS Ylläs-Pallas -polkujuoksutapahtuma. Suurin osa matkoista on ultramatkoja. Hurjimmat lähtevät liikkeelle Lemmenjoen kansallispuistosta saakka ja juoksevat NUTS 300 -reitin, jossa matkaa kertyy nimen mukaisesti yli 300 kilometriä. Kaikkien muiden matkojen maalialue sijaitsee Ylläksellä – paitsi Hetasta starttaava ja Pallakselle päättyvä 66 km. Poluilta jää varmasti mieleen kaikenlaisia kokemuksia, kun kilometrejä kertyy paljon.

Näin on käynyt myös Heli Sistolle. Mieleen ovat jääneet usealta vuodelta NUTS Ylläs Pallas -tapahtumissa koetut elämykset ja kokemukset.

“Ensimmäisen 160 kilometrin polkujuoksukilpailun juoksin juuri Ylläksellä ja se oli ikimuistoista”, hän mainitsee. “Ylläksen maisemissa on upeaa juosta ja kisoissa on aina mahtava tunnelma! Juoksutapahtumat ovat myös hyvä tapa tutustua uusiin polkuihin ja reitteihin ja erilaisia juoksumatkoja löytyy moneen lähtöön”, Sisto hehkuttaa.

Kuvassa juoksijat NUTS -polkujuoksukisan lähdössä. Kuvassa monta juoksijaa starttaa matkalleen. Taustalla näkyy sininen taivas, puita ja rakennuksen kattoa.
Polkujuoksukisojen aikaan Ylläksellä tanner tömisee kun juoksijat osallistuvat eri matkoille testaamaan omaa kestävyyttään tuntureiden juurilla ja nousuissa. Kuva: Christer Ådahl/Visit Ylläs

Suosikkireitit Ylläksellä

Kun varusteet ja fiilis on kohdillaan, on aika valita päivään sopiva reitti. Tässä ovat meidän vinkkimme Ylläksen upeisiin maastoihin. Aloita näistä ja sovella tarpeen mukaan:

Kellostapulinkurun kierros

Pituus noin 8,5 km (Kellokas – Kellostapulinkuru – Kesänkijärvi – Varkaankuru – Kellokas)

Maisemallisesti upea reitti ja erittäin juostavaa maastoa. Kellokkaalta kannattaa juosta Kellostapulinkuruun uutta Varkaankurun rautapitkosreittiä. Pitkokset ovat paitsi helpot juosta, sijoitettu upean Varkaanojan varteen. Nousua kertyy jonkin verran Kellostapulinkuruun noustessa, mutta tämä unohtuu nopeasti, kun pääsee juoksemaan loivaa alamäkeä monta kilometriä aina Kesänkijärvelle saakka.

Kesänkitunturin kierto

Pituus noin 15 km (Kesänkijärven parkkipaikka – Hangaskuru – Latvamaja – Kesänkijärven parkkipaikka)

Kesänkitunturin kierto on yksi hauskimmista lenkeistä teknisistä poluista nauttiville. Erityisesti Kesänkitunturin ja Lainiotunturin välissä kulkeva osuus on kivi-juurakkorallia rakastavalle oiva maasto. Reitti on kohtuullisen tasainen ensimmäistä nousua lukuunottamatta.

Tunkkaajan unelma

Pituus noin 25 km (Ylläs Bike Park – Ylläksen huippu – Kellostapulinkuru – Kesänkijärvi – Pirunkuru – Kellokas – Keskinenlaki –Ylläs Bike Park)

Pidempää lenkkiä kaipaavalle ja nousuja rakastavalle tämä lenkki on vertaansa vailla! Ensin noustaan tiukka nousu Ylläksen huipulle, josta laskeudutaan vähintään yhtä tiukkaa huoltotietä alas tunturin toiselle puolelle. Heti alhaalla odottaakin jo seuraava nousu Kellostapulinkuruun, josta laskeudutaan taas pitkää alamäkeä kohti Kesänkijärveä. Kesänkijärvellä odottaa seuraava ylämäkirutistus: kaikkien rakastama Pirunkuru. Ylämäki tarkoittaa aina alamäkeä, ja Pirunkurulta lähteekin loiva alamäki kohti Kesänkijoen aluetta. Tiedossa on viimeinen, muttei vähäisin nousu: ensin loivemmin Kellokkaalle ja sieltä vähän jyrkemmin kohti Keskisenlakea. Lenkin loppuosuus onkin loivaa laskettelua takaisin lähtöpisteeseen. Maisemallisesti upea, jokaisen maitohapon arvoinen reitti!

Kuvassa juoksija polulla. Taustalla puita, tunturit ja sininen taivas. Etualalla näkyy tupasvillan kukintoja.
Kesällä polun varsilla kukkii monet tunturikasvit ja suon huumavat tuoksut nousevat nenään. Kuva: Milla Heikkinen/Visit Ylläs

Valmiina poluille?

Siinä voi käydä niin, että jos testaat polkujuoksua Ylläksellä, hurahdat lajiin ja huomaat seuraavaksi treenaavasi ensimmäiselle ultramatkallesi. Ylläksen polut ovat kaikille, jotka haluavat kokea jotain ainutlaatuista. Ehkä juuri sinä olet seuraava, joka ihastuu näihin maisemiin. Laitetaan juoksukengät jalkaan, valitaan reitti ja annetaan askeleen kuljettaa.