Ylläksen 8 vuodenaikaa

Lapissa ei tyydytä perinteiseen neljään vuodenaikaan, vaan niitä on peräti kahdeksan. Ylläksellä riittää tekemistä niistä jokaiselle.

Revontulet

Taivaalla tanssivat vihreät lieskat, revontulet, ovat aina huikea elämys. Revontulet näyttäytyvät aina erilaisina eikä niihin siksi kyllästy ikinä.  

Ylläksellä on tilastollisesti mahdollista nähdä revontulia kahtena yönä kolmesta. Mahdollisuudet ovat siis varsin hyvät, kunhan taivas on kirkas tai edes osa tähdistä näkyy pilvien välistä.  

7 tunturia

Muinaishistoriassa Ylläksen seitsemän tunturia olivat nuoria ja vetreitä, ja ne ulottuivat terävähuippuisina monen kilometrin korkeuteen, muistuttaen nykyisiä Alppeja. Satojen miljoonien vuosien saatossa vuoret ovat joutuneet eroosion ja useiden jääkausien kovaan käsittelyyn, ja jäljellä ovat enää muinaisten vuorten pyöreäksi muovatut juuret.

Ylläksen seitsemän tunturia ovat Ylläs, Kesänki, Kukas, Kuer, Aakenus, Lainio ja Pyhä. Kaikki seitsemän ovat erilaisia ja näkemisen arvoisia. Helpoiten saavutettavissa ja huiputettavissa ovat Ylläksen lisäksi Äkäslompoloa ympäröivät Kesänkitunturi ja Kukastunturi sekä talvisin Kuertunturi.

7 Tunturia

Huiputettavissa: Ympäri vuoden

Erityispiirteet: Yksi helpoimmista valloituksista

Kolmen kilometrin loiva nousu reittiä pitkin mäntykankaan ympäröimänä. Jyrkkenevää rinnettä puurajaan ja paljakalle. Huipulla! Kukastunturi on yksi helpoimmista tuntureista valloittaa. Kulje huipulle leppoisasti hikeä valuttamatta tai huhki ylös. Valinta on sinun.

Huipulla näköalat palkitsevat vaivan. Pohjoisessa katseen vie Pallastunturin kerojen katkeamaton ketju; idässä, lähes käsin kosketeltavissa, on Lainiotunturi ja etelässä kohoaa Yllästunturi kauneimmillaan.

Kesäretkeilyreitti vie Kukastunturin huipulle. Talvella hiihtolatu ja lumikenkäilyreitti johdattavat myös korkeimmalle kohdalle. Matka lyhimmillään Äkäslompolosta huipulle noin 5 km.

Huiputettavissa: Kesällä

Erityispiirteet: Erämainen tunturi. Uusi autiotupa Aakenustunturin puurajassa.

Pitkä hevosenkengän muotoinen ja erämainen tunturi tarjoaa luonnonrauhaa.

Kesällä Aakenustunturin valloitus onnistuu Totovaaran pysäköintialueelta alkavaa Totovaaran tunturireittiä kulkien, sekä toisesta päästä Pyhäjärven pysäköintialueelta Vareslaen kierrosta seuraten. Ylläksen uusin autiotupa, kuuden hengen Aakenustupa, on muuten varsin hienolla paikalla!

Talvella Aakenustunturin kiertää hiihtolatu. Latua myöten kannattaa ehdottomasti käydä viereisellä Iso-Totovaaralla ihastelemassa Ylläksen tunturiketjua!

Huiputettavissa: Talvella

Erityispiirteet: Helppo talvinen valloitus

Talvisin verrattain helppo Kuertunturin lumikenkäilyreitti on Ylläksen hienoimpia! Huipulla tykkylumiset puut kehystävät muuten avaraa maisemaa. Kesällä Kuertunturiin ei mene reittiä, joten lumettomaan aikaan kannattaa suunnata esimerkiksi Kesänkitunturiin.

Huiputettavissa: Ympäri vuoden

Erityispiirteet: Pirunkuru

Kesänkijärven toisella reunalla kohoaa jylhästi Kesänkitunturi. Kesällä Pirunkurun ponnistus -reitiltä on henkeäsalpaavan hienot tunturi- ja järvimaisemat. Suorinta tietä tunturiin nouseva reitti saa kiireisen tunturin valloittajan puuskuttamaan.

Talvella hiihtolatu nousee Kesänkitunturiin hieman maltillisempaa rinnettä puurajaan asti, Tahkokurun kodalle.

Huiputettavissa: Talvella

Erityispiirteet: Erityisvyöhykettä – vältä liikkumista lumettomaan aikaan

Alueen pohjoisreunaa kehystävälle laakealle Pyhätunturille ei mene retkeilyreittejä. Pyhätunturia onkin paras ihailla Kotamajalta, talvisin sitä kiertäviltä hiihtoladulta tai Pyhäjärven rannasta.

Huom. Pyhätunturi kuuluu kansallispuiston erityisvyöhykkeeseen, jossa leiriytyminen on kielletty ja kulkemistakin on toivottavaa välttää lumettomaan aikaan. Kiitos kun et kuluta herkkää tunturiluontoa.

Huiputettavissa: Talvella

Erityispiirteet: Soveltuu hyvin vapaalaskuun

Lainiotunturi on keskellä aluetta kohoava jyrkkärinteinen tunturi. Lainiotunturiin ei mene reittejä, sen sijaan tunturin ympäri kulkee hiihtolatu ja ladun varrella on useita lempeitä taukopaikkoja: Hangaskurun kota, erämaakahvila Kotamaja ja Karhukota. Talvella Lainiotunturin rinteillä voi nähdä vapaalaskijoita.

Huiputettavissa: Ympäri vuoden

Erityispiirteet: Näe huipulta yli 100 km päähän. Gondoli.

Yllästunturi on Länsi-Lapin maamerkki, joka näkyy lähes Rovaniemelle asti. 719 metriin kohoava, ympäröivää maastoa 500 metriä korkeammalta tunturilta voi ihailla maisemaa reilusti yli sadan kilometrin päähän – kauas eri puolille Lappia siis. Suhteellisen korkeuseron perusteella Ylläs on suomalainen suurtunturi.

Ylläksen voit huiputtaa mukavasti gondolihissillä ympäri vuoden. Kesäisin tunturiin tuovat kesäretkeilyreitti ja hiihtokeskuksen huoltotiet Ylläs Ski Resort Ylläsjärveltä ja Ylläs Ski Resort Äkäslompololta. Talvisin tunturimaisemista nauttivat myös laskettelijat ja moottorikelkkailijat.

Ylläksen historiaa

Äkäslompolon ensimmäinen kiinteä rakennus valmistui länsirannalle vuonna 1740. Sittemmin palaneen talon paikalle rakennettiin vuonna 1875 Tanon talo joka on yhä samalla paikalla nykyisen Tiurajärventien alussa.

Ylläsjärven kylän perustajana pidetään Erkki Ylläsjärveä, joka osti järven rantoineen ja lompoloineen kahdella kalanelikolla (tynnyrillä) 1760-luvulla.

Matkailu yleistyi Ylläksellä 1930-luvulla, kun paikalliset ihmettelivät etelämpää tulevia tunturihiihtokursseille tulevia “tyhjänhiihtäjiä”. Äkäslompolo oli pieni 14 talon kylä ja asukkaat majoittivat matkailijoita aluksi taloihinsa. Ylläsjärvelle matkailijoita majoitettiin kylän kolmessa talossa.

Ensimmäiset majoitusrakennukset rakennettiin 1940-luvun lopulla Äkäslompoloon. Kylään saavuttaessa viimeiset 30 km hiihdettiin ja tavarat kuljetettiin hevosella tai porolla, kunnes 1950-luvulla valmistui maantie kylälle ja alkoi myös säännöllinen linja-autoyhteys.

Jouni Kaulanen avasi talonsa alakertaan Äkäslompolon ensimmäisen kaupan vuonna 1950. Jounin Kauppa muutti vuonna 1980 nykyisin Jounin Kauppakeskuksena tunnettuun rakennukseen ja lopulta vuonna 2008 nykyiselle paikalleen.

Ensimmäinen latukahvila avattiin Tuomikuruun, jossa on yhä kamiinan jäänteet nähtävissä. Ylläksen ensimmäinen “lasketteluhissi” rakennettiin v. 1957 Varkaankuruun – hiihtäjät vedettiin kuplavolkkarin moottorilla ylemmäs tunturiin.

Ylläsjärvelle avattiin Eelin Kauppa v. 1963 ja kylän ensimmäinen majoitusrakennus valmistui vuonna 1968.

Hiihtolatujen koneellinen hoito alkoi 1970-luvulla Metsähallituksen toimesta ja uutta erämaakahvila Kotamajaa piti Uuttu-Kalle. Nykyisen kaltainen latujen hoito juontaa 80-luvulle Äkäslompolon matkailu ry:n perustamisesta.

Suomen ensimmäiset kansallipuistot perustettiin 1938 ja tällöin sai alkunsa myös Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Luonnonsuojelualue kattoi aluksi tunturiketjun pohjoisosan, Pallas- ja Ounastunturin, ja vuonna 2005 Ylläksen alue yhdistettiin siihen.

Matka Äkäslompolosta Ylläsjärvelle helpottui merkittävästi kun Maisematie avattiin vuonna 2006. Aiemmin tunturin puolelta toiselle piti ajaa pitkähkö lenkki Luosun kautta.

Nykyisin Ylläs on kaikkien luonnosta nauttivien ulkoilijoiden mekka valtavine latuverkostoineen, parhaimpine maastopyöräilyreitteineen ja Suomen pisimpine laskettelurinteineen.

Lisää luettavaa

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston historiasta kertova erinomainen teos Acerbin Keinosta Jerisjärven tielle on luettavissa sähköisessä muodossa ilmaiseksi. Huomaa että PDF-tiedosto on iso (200 megaa) joten sen lataus kestää hetken.

Ylläksestä ja Äkäslompolosta on julkaistu useita kirjoja, joita löytyy mm. luontokeskuksen kirjastosta.

Äkäslompolo.fi-sivustolle on koottu kylän historiaa ja kuvia.

Yllasjarvi.com-sivustolle on koottu kylän historiaa

Äkäslompolon kylä ja Yllästunturi keskikesällä

Tutustu kylien Kolariin

Ylläs sijaitsee Kolarin kunnassa Tunturi-Lapissa, Ruotsin rajan tuntumassa. Kolari tunnetaan Ylläksen lisäksi Tornion-Muonionjoen eli Väylän molemmin puolin vaikuttavasta meänkielisestä kulttuurista ja lohen kalastuksesta.

Rajaton meänkieli kuuluu myös Kolarin murteessa – puhuthaan hoon päältä. Kolarin kirkonkylällä voi vierailla vaikkapa saaren vanhassa kirkossa, hiihdellä olympiavoittajan Teuran lenkillä tai käydä ostoksilla rajasillan toisella puolella Pajalassa aidossa ruotsalaisessa kyläkaupassa.

Tornionjokivartta myötäilevä lohitie Kolarista Pelloon on hieno maisemareitti, jonka varrella kannattaa pysähtyä katsomaan Tornion- ja Muonionjokien yhdistymistä Lappean kylän kohdalla.

Ylläsjärven kylä sadonkorjuun aikaan.

Euroopan suurin aapasuo sijaitsee Kolarissa: Teuravuomaa halkovaa opastettua reittiä pitkin pääsee tutustumaan kauniin suoluonnon lisäksi myös Kolarin järvikyliin.

Kylien Kolari tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, kuten Nuottavaaran tammikuiset koiravaljakkokilpailut, Sieppijärven kotiseutumuseon, Pasmajärven myllyn luontopolkuineen ja Vaattojärven paviljongin kesäiset lavatanssit.

Tervetuloa Kolahriin!

Kylienkolari.fi Kolari.fi

Instagram

Recently in Ylläs we have been waking up to mornings like this. ☀️❄️

 📸: Markus Kiili 

#foggy #frostymorning #morning #Finland #finlandlapland #lapland #laplandfinland #visityllas #yllas #yllaslapland #suomenluonto #nature #finlandnature
First snow. The seventh of the eight seasons in Ylläs. We are ready for winter. Are you? ❄️

📸 @eskoliukas

#finland #lapland #ylläs #yllas #visityllas #visitylläs #firstsnow #frostyleaves #outdoor #kuura #ensilumi #eightseasons #visitlapland #lappi #laplandfinland
Ruska means autumn colors in Finnish language. There are two different types of ruska: puuruska and maaruska. puu means tree, therefore puuruska refers to the leaves of the trees changing to different colors. Maa means land, ground, or soil; so maaruska means plants of the ground changing their colors.

Trees dropped their leaves early this year and puuruska wasn’t brightly coloured. Maaruska is still colourful and creates great contrasts in the landscape. which attracts you more: wide landscapes with splashes of colour or small colourful details? 🍂

#ruska #maaruska #autumncolors #colorsofautumn #autumn #september #lapland #laplandcolors #lappi #visitlapland #visitylläs #visityllas
From @nizcko 

Early morning, quiet and beautiful. 

#visitlapland #visitfinland #thisisfinland #suomi #discoverfinland #discoverearth #outdoorfinland #earthoutdoors #droneworld #dronestagram #exploremore #planetearth #visitylläs #finmood #foggy
Last winter, the first snow fell on 20.9. When do you think it will snow this year? ❄️

#firstsnow #snowing #ruska #autumn #visitylläs #visityllas #yllas #ensilumi #yllaslapland #visitlapland #lapland
Ylläs is proven number one! 🥳

Historically, Finland's first double championship is being celebrated in Ylläs this year, as the Bike Park of the Year award and the Ski Resort of the Year award deservedly fell at the same address. No other resort has previously won both titles in the same year. Hooray! 😍🥳

#vuodenbikepark #bikeparkoftheyear #ylläs #firstbynature #bikepark #bikeparkfinland #alamäkipyöräily #mtb #hissipyöräily #visityllas #visitylläs #visitlapland #lapland #bikeparklapland @yllasskisouth @yllasbikepark
The first frosty mornings of autumn in Ylläs ❄️ 

#ylläs #frostymorning #frost #autumn #autumnvibes #yllas #visityllas #lapland #visitlapland #ourfinland #ruska #kuura
Movie night under the stars by @kino_yllas . If you are lucky, you can even see the northern lights. 💚

#movienight #ylläs #yllas #visitlapland #visityllas #visitylläs #kinoylläs #ulkoilmaelokuva #onlyinlapland #autumn #movie #elokuviataivasalla