Aurinko levittää säteensä korkealta Yllästunturin yläpuolelta valaisten edessäni näkyvän, luontokeskuksen takaa avautuvan suoalueen sekä Kellostapulin huipun rakkakivineen. Kello alkaa lähennellä keskipäivää ja lämpö polttelee iholla. Kiristän lenkkareiden nauhoja ja lähden kevyesti hölkkäämään alaspäin viettävää polkua kohti Kesänkijärveä, jonne olemme sopineet tapaamisen ystäväni kanssa. Suunnitelmissamme on erämaakahvilakierros polkujuosten.
Kesäiset hellelukemat lämmittävät jalkojen rullatessa eteenpäin, mutta puiden varjossa askel tuntuu vielä keveältä. Lähestyessäni Hormistonjänkän risteystä huomaan lenkkiseuralaiseni hölkyttelevän tapaamispaikalle – mikä ajoitus! Kaarramme rinnakkain sillan yli puron solinan saattelemana ja jatkamme helppokulkuista polkua kunnes reitti vaihtuu rautapitkoksiin. Edessä siintävä Kesänkitunturi on merkki siitä, että olemme pian perillä ensimmäisessä kohteessamme.
Kesängin Keidas
Kuluu hetki ennen kuin pääsemme Kesängin Keitaan ovelle asti, sillä pihaan vievien pitkospuiden vieri kimaltelee molemmin puolin oranssina auringossa kypsyneistä hilloista. Pienen alkupalan jälkeen nousemme portaat ovelle ja astumme sisään ihanan viileään ja kotoisaan keitaaseen, jonka katosta roikkuu poronsarvista valmistettuja valaisimia tuomassa tunnelmaa. Jo tullessamme meille on selvää, mitä tulemme Kesängin Keitaalla nauttimaan: paljon kehuttuja lättyjä. Myös pöydälle koriin asetellut korvapuustit ja sokerikuorrutetut munkit ovat herkullinen näky.
Tehtyämme päätöksen suolaisen ja makean letun välillä seuraamme oven raosta tulvivaa auringonvaloa suurelle sivuterassille, josta aukeaa upea näkymä kansallispuistoon sekä ylväänä kohoavan Kellostapulin suuntaan. Istumme aurinkoon suussasulavan porotäytteisen lätyn sekä lakkahillolla ja kermavaahdolla peitetyn ohukaisen kanssa – valinnanvaikeuden jälkeen olemme päätyneet jakamaan. Pitkä tyytyväinen huokaus. Tätä on kesä parhaimmillaan.
Latvamaja
Lätyt vatsassa jatkamme matkaa ja päätämme poiketa parin kilometrin päähän, reittien risteyksessä sijaitsevaan Cafe Latvaan, jonka kuistin puisiin kaiteisiin nojailee useampi maastopyörä. Pysähdymme hetkeksi oven viereen ripustetun kartan eteen tutkailemaan reittiämme ennen kuin pujahdamme sisään. Luonnon syleilemän erämaakahvilan keskellä on avotakka, jonka liekkien loisteessa on ihana lämmitellä talven hiihtolenkin lomassa. Kesällä lisälämmölle ei ole tarvetta, mutta tulen palaessa vatsan täytteeksi voi itse paistaa kahvilassa myytävän makkaran.
Tähyilemme ympärillemme pöytiin hakien inspiraatiota siitä, mitä muut retkeilijät ovat valinneet syötäväksi. Meitä lähimmässä pöydässä nautitaan höyryävää keittolounasta, joka tänään näyttää olevan kermainen lohisoppa. Tuvan perällä istuva pariskunta puolestaan siemailee kahvia voileivän kera ja viereisessä pöydässä istuvalla perheellä on edessään raikkaan näköiset virvoitusjuomat sekä useampi erilainen makea herkku. Tällä kertaa mekin istuudumme sisälle huilimaan kylmien limonadien kera.
Karilan Navettagalleria
Hengähdystauon jälkeen matkamme jatkuu kohti kolmatta ja lenkin viimeistä erämaakahvilaa. Palaamme pienen pätkän samaa polkua kuin tulimmekin ja kirmaamme Kesänkijärven pohjoispuolta pysäköintialueen ohi Kesänkijärventien risteykseen. Edessä on lenkin rankin osuus: nousu Nilivaaralle. Matka taittuu askel askeleelta hikikarpaloiden kirvotessa otsalle. Reilun parin kilometrin nousun jälkeen käännymme vasemmalle kohti Karilan Navettagalleriaa juoksukenkien tampatessa polun pintaa. Ah, seuraavaksi enää alamäki! Hetken rullailun jälkeen saavumme purolle ja huuhtelen kasvoni puron kirkkaalla vedellä. Viileä vesi raikastaa ihanasti.
Tossut vievät Karilan Navettagallerian pihaan ja käymme oitis sisään. Hirsinavetan tunnelmallinen tupa on täynnä taidetta ja tarinoita. Seinillä roikkuu pohjoisen mystiikkaa ja maalaiselämää kuvaavia teoksia ja portaikosta kurkkii maahisia. Peremmältä löytyy pieni puoti, jossa on myynnissä käsitöitä, pientuottajien tuotteita sekä kahvilan antimia. Ystävällinen työntekijä kassan takana kertoo heidän valmistavansa lähes kaikki kahvilatuotteensa itse paikallisista raaka-aineista. Herkuissa käytetyt sienet, yrtit ja marjat on kerätty pihamaalta ja lähialueilta. Lautaselleni valikoituu “isännän itte pyytämistä kaloista” valmistettu siikakurniekka, joka on talon erikoisuus.
Istuutuessamme ulos katoksen suojaan minut valtaa rentous. Riisun kengät ja sukat ja tunnustelen viileää maata jalkapohjieni alla. Nenääni leijailee hento mintun tuoksu pöytää koristavasta ruukusta. Pihapiirissä kasvaa kukkia, yrttejä ja muita hyötykasveja ja kanat juoksentelevat vapaina vuohiaitauksen läheisyydessä kotkottaen. Isken haarukkani kalaherkkuun; rapsakka kuori, sisus täynnä mureaa siikaa ja päällä sulavaa yrttivoita. Otan siemauksen kylmästä virvokkeesta ja jäämme nauttimaan kesäpäivästä Karilan maanläheiseen ja rauhalliseen ympäristöön.
